1. Miksi valitsit juuri Fogolyn hoitohevokseksesi?
Halusin ensimmäiseksi hoitohevosekseni jonkun kiltin ponin. Kaveriri Krisse hoisi silloin Fogolya ja sanoi että sillä on vapaita päiviä. Innostuin siitä sitten ja päätin, että aloitan ponin hoitamisen.
2. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Tällä hetkellä hieman yli kolme ja puoli vuotta.
3. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla :
Reipas, suorasanainen, itsepäinen
4. Kuvaile Fogolya kolmella sanalla :
Säikky, kiltti, rakas <3 + sekopää!:D
5. Pidätkö tämänhetkisestä ratsastusryhmästäsi, perustele?
Niin ja näin. Välillä risoo aika suunnattomasti kun jotkut ei osaa edes väistämis-sääntöjä, eikä esimerkiksi estetunnilla saa hevosta yli esteestä = siihen kuluu kaikkien muiden aika... Mutta silloin tällöin kun kyseiset ihmisetkin ratsastavat oikeesti niitä hevosiaan, niin ryhmä on kyllä ihan jees.(:
6. Kuka on paras poni/heppa Opistolla?
Hevosista Pilvi ja poneista Fogoly.
7. Entä kuka on paras heppa leireiltä?
Ehdottomasti Fay <3
8. Montako kertaa olet käynyt leirillä?
En ole käynyt koskaan millään muulla tallilla leirillä kuin Pihlavassa. Siellä kerkesin käydä muistaakseni 13. leirillä.
9. Montako kertaa olet tippunut?
En ole enää vähään aikan niitä jaksanut laskea, varmaankin lähemmäs 50 kertaa. Tosin nyt en ole vähään aikaan tippunut, kyllä senkin aika taas varmasti pian tulee...:D
10. Oletko koskaan tippunut niin pahasti, että olet joutunut lähtemään ambulanssilla sairaalaan?
En, mulle ei ole varsinaisesti koskaan sattunut ratsastaessa mitään. Korkeintaan on lähtenyt ilmat pihalle, ei sen vakavempaa.
11. Oletko koskaan tippunut niin että olet mennyt omalla kyydillä lääkäriin?
En ole.
12. Kuka on paras kaverisi?
Emma <3
13. Mikä on lempiruokasi?
En osaa varsinaisesti eritellä lempiruokaani, mutta tykkään tosi paljon mm. lasagnesta, uunilohesta ja muista kaloista. Kaalilaatikkokin on hyvää :D
14. Lempivärisi?
Limenvihreä, beige, valkoinen, ruskea ja turkoosi.
15. Oletko varusteratsastaja?
En.
16. Mitä merkkiä suosit ratsastusvarusteissa?
En katso merkkiä, enemmänkin tuotteen mukavuutta ym. Merkillä ei ole mulle niin väliä.
17. Mitä mieltä olet Kingslandista?
Joitakin ihan kivoja juttuja, tykkään varsinkin tosi paljon siitä tummansinisestä KL:n untuvatoppaliivistä, sellaisen haluaisin. Useimmat KL:n housutkin ovat ihan kivoja, mutta muuten mun mielestä se on vähän yliarvostettu merkki ja tyyliin jokaisella vastaantulevalla on jotain Kingslandin vaatteita. Mutta kaikkihan päättää itse millaisia varusteita haluaa, se ei ole mun ongelma.
18. Montako kertaa olet startannut kisoissa?
Varsinaisissa oikeissa seurakisoissa vasta 2 kertaa, rataharjoituksissa ja harjoituskisoissa sitten oon jonkin verran starttaillut.
19. Kuvaile Opistoa kolmella sanalla : Suuri, lämminhenkinen, hieno
20. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Opiskelemassa opiskelemassa ...
21. Aiotko hankkia oman hevosen jossain vaiheessa?
Empä tiedä. Tottakai se ois tosi hienoa omistaa oma poni tai hevonen, ehkä sen aika tulee sitten joskus.
22. Paras leiri missä olet ollut?
Ehkä toisaalta ihan eka kesäleiri, koska ilman sitä en ois koskaan tutustunu mulle tosi tärkeisiin ihmisiin. Mutta myös muut leirit on ollut tosi ihania, samalla porukalla pidetty hauskaa siellä aina. Ikävä:(
23. Oletko menossa nyt kesällä millekkään leirille?
En ole ainakaan vielä varannut, mutta ajatuksissa on ollut lähteä Mylverille valmennusleirille. Jos en sitten sinne pääse, menen luultavasti vain jollekkin kesäkurssille Opistolle tai ostan kesäksi sinne 10 kerran kortin. Jos äiti vain suostuu maksamaan, saatan lähteä myös toukokuussa Emman ja Rosan kanssa Niinisaloon hyppelemään maastoesteitä viikonlopuksi.
24. Milloin aloitit ratsastuksen ja missä?
Kävin alkeiskurssin kesällä 2009 Tuomarinkylän Ratsastusopistolla, jossa käyn vieläkin. Alkeiskurssin jälkeen kävin jatkokurssin ja sen jälkeen aloitin ratsastustunnit. Olen siis aina ratsastanut Opistolla.
25. Mikä on kallein varusteesi?
En panosta hirveen paljon mun varusteisiin, eikä mulla ole mitään kalliita varusteita. Kallein varuste mitä multa löytyy on varmaankin mun ratsastussaappaat, joilla on on ollut hintaa 162 e.
26. Kenen kanssa yleensä vietät aikaa tallilla?
Riippuu hieman päivästä, ketä silloin on paikalla. Mutta lauantaisin ainakin Janinan ja Emman kanssa oon varmaan eniten, joskus ollaan ihan yhessä isossa porukassa melkeinpä kaikkien kanssa. (:
27. Vakavin haaveri mitä sulle on sattunut hevosten kanssa?
Mulle ei oo koskaan tapahtunut oikeesti mitään, pahin on se kun on ilmat lähtenyt pihalle :D
28. Onko kiva hoitaa Opistolla?
Onhan se, en kai mä siellä muuten hoitaisi / kävisi.
29. Onko sinulla muita hoitohevosia kun Fogoly?
Ei ole. Oon joskus hoitanut Rasmusta ja Brenkkua myös, mutta oon todennut että musta on kiva hoitaa vaan sitä yhtä ponia.
30. Pidätkö Mangasta?
Enpä oikeestaan, tosin en mä sitä kyllä vihaakkaan.
31. Perus meikkisi?
En käytä näitä kaikkia ihan joka päivä, mutta silti:
Aluksi puhdistan kasvot ja rasvaan ne tollasella Erisanin kosteusvoiteella. |
Lumenen Natural Code Matt Makeup - meikkivoide, joku surkea Seppälästä ostettu puuteri, Clearasilin peitepuikko + epäpuhtauksiin laitettava voide.
33. Suosikki hevosrotusi?
En oikeen katso hevosia rodusta, katson enemmänkin yksilöitä. Tykkään kumminkin tosi paljon Welsh-poneista, ne on niin kauniita ja ihania.
34. Onko sulla eläimiä?
On, mulla on 2 kilpikonnaa. Niiden nimet ovat Fanny ja Kupla.
35. Asutko kerrostalossa?
En asu. Asun tällä hetkellä kolmen asunnon rivitalossa, ollaan kyllä muuttamassa tästä pian pois, mutta muutetaan silti rivitaloon, eikä täällä päin tosin edes hirveesti ole kerrostaloja.
36. Kuinka usein käyt jalkapallossa?
Mulla on treenit maanantaisin, tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Sen lisäksi mulla on myös pelejä, mutta en oo niissä vielä käynyt, kun oon niin surkee.:D
37. Top 5 blogit?
Luen aika montaa blogia aina silloin tällöin, mutta nämä blogit ovat niitä joista luen aina ehdottomasti jokaisen postauksen!:) Ei missään järjestyksessä.
2. Ever so shy
38. Top 5 kaverit?
1. Emma <3
Kukaan muu mun kavereista ei yllä samalle tasolle kun Emma, mutta muita mun tosi hyviä kavereita on mm. Hanna, Oona, Jemina, Helmi ja Melissa. En osaa siis sanoa muuta, mutta Emman on paras kaverini.
39. Top 5 ponit/hevoset? Kolme ensimmäistä on mulle kaikista tärkeimmät, DD:n ja Lissun kanssa oon oppinu tosi paljon, vaikken ookkaan DD:llä menny kuin kolme kertaa, oon saanut istuntaa paremmaksi ym, joten sen takia ajattelin mainita ne tässä.
1. Fay
2. Fogoly
3. Pilvi
4. DD
5. Lissu
40. Koulu - vai esteratsastus?
Varmaankin esteet ainakin tällä hetkellä, koska koen olevani niissä vähän parempi kuin koulussa. Musta aina tuntuu että mikään ei onnistu koulutunneilla.
41. Mikä on ratsastaessa tasosi?
Varmaan joku vahva he C tai sitten he B, re 80cm veikkaisin?
42. Korkein esteesi ilman satulaa? Kenellä olet sen hypännyt?
Opistolla ei pahemmin hypätä ilman satulaa, joten olen hypännyt kunnolla ilman satulaa vain Pihlavassa. Ilman satulaa korkein hyppäämäni este on varmaankin vain 60-65cm ja olen hypännyt sen Faylla.
43. Korkein hyppäämäsi este hevosella? Kellä?
Pilvillä joku 80-85cm suunnilleen, en ole ihan varma.
44. Korkein hyppäämäsi este omilla jaloilla?
Oon ihan surkee hyppäämään oikeesti, mutta muistaakseni kun joskus Emman kanssa hypättiin niin korkein mitä pääsin oli 101 cm. :D
Tässä nyt oli tällä kertaa kaikki kysymykset, toivottavasti jaksoitte lukea! Kertokaa mitä piditte. (:
-Emma-
|
mä pääsen omil jaloil vaa 85cm :DD.. kiva postaus :)
VastaaPoistaKiitos paljon!(: No mäki pääsen nyt ku en oo enää pitkii aikoihin hyppiny nii varmaan joku 2 cm :DD
PoistaTosi kiva postaus :)
VastaaPoistaJee, kiitti paljon!(:
PoistaJeejee paras minä :D
VastaaPoistaHieno oot joo:D
PoistaIhana blogi sul Emma oikeesti!! Käy kattomassa mun blogi: onlyloveandlife.blogspot.fi
VastaaPoista(Olin sillon kesäl samal leiril:D)
Kiitti Meeri!(: Käyn kattelemassa.
PoistaJeeeee muuttakaa Turkuu xd♥ Ja muutenki kiva postaus :)
VastaaPoista